31. lokakuuta 2015

Pohja kuntoon ja perusliikkeet haltuun

Tällä hetkellä mulla on hirveen hyvä fiilis treenien suhteen, ja halusin vähän avata teille mun ajatuksia!

Untitled
Helsinki Showdown ja Takomolla treenaaminen on saanut meikäläisen älyämään miten tärkeää tässä lajissa oikeasti on keskittyä hyvän pohjan rakentamiseen. Helsinki Showdownin lajeissa oli sellaisia perus voimisteluliikkeitä, jotka vaan pitää olla hallussa jos haluaa pärjätä kisoissa. Kuten, leuat, toestobarit, ringdipit ja käsilläkävely!

Takomon koutsit: Tero ja Baláz antoi mulle huikean hyvät progressiot jotka kehittää yläkropan voimaa ja juurikin näitä liikkeitä. Ja nyt, jo parin viikon jälkeen huomaan kehitystä voimissa.
Viime viikolla esimerkiks sain ensimmäisen raa'an leuan myötäotteella. Kyllä! Vaikka tätä lajia oon jo kohta vuoden treenaillut ensimmäinen tuli vasta nyt. Aloitin liian aikaisin kippailemaan, enkä kehittänyt lähes ollenkaan raakoja leukoja.

Takomolla keskitytään hyvään pohjaan jokaisen treenaajan kohdalla, josta on valtavasti hyötyä kehittymisen kannalta nyt ja tulevaisuudessa. Esim. leukojen kippaamista ei saa aloittaa ennen kun saa 5 raakaa leukaa.

Musta tuntuu hyvältä ja varmalta treenata, kun tiedän että kehitystä tapahtuu jos vaan itse jaksan tehdä ahkerasti progressioita!
Iso kiito siis Terolle ja Balázille kun autatte näiden heikkouksien kanssa, ja jaksatte "välillä" (aina) katsella mun turhautumisia. :D
--

Untitled

Jos te haluatte aloittaa Crossfit- treenit paikassa jossa 2 osaavaa koutsia välittää teidän tekniikoista, kehittymisestä ja hyvän pohjan rakentamisesta niin vuoden viimeinen Onramp eli Crossfit-alkeiskurssi Takomolla alkaa ens maanantaina. Sinne on enää muutama hassu paikka jäljellä!
-hinta kurssille on 230e ja opiskelijoille 199e
-Alhalla linkki ilmottautumiseen

Käykää myös lukemassa Teron ja Balazin esittelyt Takomon sivuilta! :)

takomo_mainsite_seuraa_photo

18. lokakuuta 2015

Fiiliksiä Helsinki Showdownista


Tapahtumarikkaat pari viikkoa takana. Muutto, synttärit, kisoista palautumista, vähän treeniä ja viime viikonloppuna itse Helsinki Showdown. Mun ekat Crossfit- kisat.


Ajattelin että olisin kirjoittanut jotain siitä, miten valmistauduin kisoihin. Mutta koitinkin sitten vain vältellä liikaa miettimistä ja yritin pitää mielen positiivisena. Kirjotan nyt vähän mitkä fiilikset jäi kisoista!
Kisoja edeltävän viikonloppupuolella tankkasin hiukan enempi ruokaa ja hiilareita, join myös paljon vettä. En mitään överitankkausta, kun ruoka maistuu muutenkin hyvin. :D
Vasta perjantai- iltasella rupes oikeasti jännittämään!


Miten kisat sitten meni?

Aivan super vaihtelevasti; 4 lajin joukossa oli liikkeitä joita en osannut, ja myös lajeja joissa tein omia ennätyksiä. Joka toisen lajin jälkeen harmitti ja joka toisen hymyilytti. Kokonaisuudessaan kisoista kuitenkin jäi ihan hyvä fiilis. Hieno kokemus kisata noin huikeen hyvien naisten kanssa, opin lisää omista heikkouksista ja aion lähteä nyt todellisesti kehittämään niitä!


1. Laji "ELISABETH"
for time


21-15-9
Power clean @40kg
Ring dip


Tän lajin julkaisemisen jälkeen heräs pieni epätoivo. Tiesin etten saa ringdippejä ja todellakin harmitti! Yritin kuitenkin kerätä fiilistä ja toivoa että niitä tulis edes muutama. Rinnallevedot tein melko ripeästi kahdessa erässä, vähän käsiä säästellen. Paino oli kevyt. Siirryin renkaille ja siihen loppukin laji mun osalta. :D En saanut yhtään ring dippiä.. Olin tosi kettuuntunut lajin jälkeen, mutta onneks sain tsemppiä seuraavaan lajiin muilta ja varsinkin koutsi Terolta! Iso merkitys kun oma mieli on maassa.

Untitled

Miitta painamassa ring dippejä!


2. Laji  "BEEPING SQUAT & PRESS"


Every 6 seconds perform a back squat at 130kg/90kg until failure.
2 min break
Every 6 seconds perform a push press at 70kg/50kg until failure.


Tähän lajiin lähdin taas kauhuissani. Mun takakyykky ei oo mitenkään erityisen vahva ja ilmotinkin kisoihin ykkösmaksimikseni parin kuukauden takaisen 85kg. Push pressin ykkösestä ei ollut hajuakaan.
Kovalla uskolla lähdin kuitenkin yrittämään ja sain 90kg ylös 2 kertaa. Olin tästä superilonen ja tuulettelinkin siellä yksinään kun muut jatkoi kyykkäämistä.
Push pressejä 50kilolla sain 4.

Tästä lajista jäi hyvä fiilis. Pieniä määriä verrattuna kisojen koviin, mutta isoja onnistumisia mulle. :D


Untitled

Laji 3. "SKILL SPRINT"

For time
50 Double unders unbroken
20m Handstand walk
3 Rope climb (men legless)
20m Handstand walk
50 Double unders unbroken


Tähän lajiin lähdin hyvin ja odottavaisin mielin, mutta areenalta pois melkeenpä itkua pidätellen.
Tuplanaruhypyt meni putkeen helposti ja varmasti.
Käsilläkävely on ruvennut viimeaikoina sujumaan ihan hyvin treeneissä. Kisatilanteessa se ei kuitenkaan sujunut ollenkaan. 20m käsilläkävely piti edetä vähintään 4metrin pätkissä, enkä päässyt lainkaan eteenpäin. Yritin loppuun asti, mutta viimeiset yritykset oli jo turhautuneen hätäisiä. Jälkeenpäin ajatellen olisin ehkä voinut ottaa vähän rauhallisempia yrityksiä ja koittaa pitää pään kylmänä, mutta turha jälkeenpäin jossitella. Nyt vaan lisää treeniä!


Untitled
Tiina "Skill Sprintin" tuplissa. Tiina myös muuten kyykkäs 2. lajissa 90 kilolla 35 kertaa, kova!


4. Laji "THE CHIPPER"

For time (With sandbag(s) Men 2x40kg/Women 1x40kg):
50/35 calories on Assault bike
50 Shoulder to overhead with axle 60kg/40kg
50 Toes to bar
50 Dumbbell snatch (alternating) 30kg/20kg
50 Box over jump 60cm/50cm

Tämä oli mun lemppari! Hyvää koneistoa vaativa treeni ja odotinkin kovasti muiden, mun osalta vähän seisoskeluks jääneiden lajien jälkeen päästä kunnolla sykkimään. Etenin tasasen rauhallisesti ja koitin jakaa liikkeitä järkevästi, ettei missään vaiheessa tulisi seinää vastaan. Toes2barit oli mulle hankalin liike ja tein kaikki ykkösinä. Toisaalta se ehkä säästi vähän voimia, hyppäsin oman erän kärkeen ja sain lopulta tehtyä 5 käsipaino tempausta. Hyvä lopetus pitkälle päivälle!


Untitled

Kokonaisuudessaan siis päivä oli oikea tunteiden vuoristorata, varsinkin munlaiselle herkkikselle. :D
Oli kuitenkin aivan huikea kokemus, se miten katsomo kannusti ja muut kisailijat tsemppas toisiaan!


Mä elän elämää aina fiiliksestä ja koen asiat tosi vahvasti. Näistä kisoista sainkin huikeeta virtaa ja halua kehittyä tässä lajissa! Tiedän vielä varmemmin nyt, että teen tällä hetkellä oikeesti sitä mistä tykkään ja kovaa treenaaminen saa mut onnelliseks.


Kaiken vastapainoks välillä täytyy vaihtaa vapaalle, ja oonkin ottanut nyt viikon ja pari viikonloppua vähän iisimmin. Tästä pienestä synttäreiden aiheuttamasta väsynyksestä kun selviän huomiseen, suuntaan taas keskittymisen täysillä treeneihin ja hyvään oloon muutenkin! Ens kisoissa oon kovempi, sen lupaan! ;)

Untitled